Esittely | Kuvia | Japaninpystykorva | Urokset | Nartut | Pentuja | Pentueet | Tuloksia | Uutisia | Linkit | Vieraskirja | In English

Uutisia

20.12.2007
Vuoden viimeinen näyttely oli 8. päivä Helsingissä. Siellä Eetu loisti joukostamme hienosti PU-3 sijalle. Onnea Eetun kotiväelle!

Muuten loppuvuosi on mennyt pääasiassa töissä ahkeroiden. Kävimme kuitenkin Hepun kanssa agilityn alkeisiin tutustumassa marraskuun viimeisenä viikonloppuna Porissa. Oli oikein mukava alku, saa nähdä jos meihin olisi päässyt taas pitkästä aikaa puraisemaan agilitykärpänen. Hoppukin pääsi mukaan tutustumaan muutamaan esteeseen. Vanhemmat rouvat Bella ja Veera virkistivät muistiaan lajin suhteen.

Toivotamme kaikille Hyvää Joulua!

22.11.2007
Heti loman jälkeen alkoi kiireet, joten päivitykset ovat jääneet taas pitkäksi aikaa.

Strasbourgin näyttelyn jälkeen lomailimme odotellessa seuraavaa viikonloppua ja kahta näyttelyä Lausannessa. Välillä ihasteltiin maisemia muunmuassa Liechtensteinissa ja kävimme Italiassa kyläilemässä. Heppu, Hoppu ja Ninja kävivät moikkaamassa isiensä omistajia. Kiitos Marco ja Marisa! Grazie Marco e Marisa!

Italiassa
Arisa, Heppu, Huge, Hoppu ja Ninja Italiassa

Lauantaina Lausannessa Huge ja Arisa saivat sertit ja cacibit, joten molemmat ovat nyt sitten Kansainvälisiä muotovalioita! Upeaa, että kumpikin sai viimeisen cacibin heti ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssään - ja Arisa vielä kaljuna! Heppu ja Ninja saivat juniorisertit ja Heppu ROP-juniori. Hoppu sai EH:n. Sunnuntaina jännitimme enää Arisan ja Hugen sertien puolesta. Tällä kertaa paikallinen tuomari nosti paikalliset koirat Hugen ja Arisan edelle ja molemmat saivat varacacibit. Hugen voittanut uros kilpaili valioluokassa ja Huge avoimessa, joten luokkavoiton ansiosta Huge sai sertin ja tuli Sveitsin muotovalioksi. Arisa joutui tyytymään varasertiin jäätyään luokkansa toiseksi. Junioreissa Hoppu ja Ninja saivat juniorisertit ja Hoppu valittiin ROP-junioriksi. Sitten Hoppu ja Ninja pääsivät kilpailemaan cacibit saaneiden uroksen ja nartun kanssa. Lopulta tuomari valitsi Hopun rodun parhaaksi!

Kotiin saapumisen jälkeen käväisimme Lahdessa näyttelyssä. Tuloksetkin olivat mukavia. Veera-mummo esiintyi innokkaasti ja tuloksenaan ROP-veteraani ja PN-3. Heppu ylsi PU-4 sijalle asti ja varaserti lähti mukana kotiin. Tarkemmat tulokset tuloksia-sivulla.

Toissa viikonloppuna matkasimme Ninan ja Mirkan kanssa Riikaan Baltian Voittaja -näyttelyyn mukanamme 8 koiraa. Alkukommellusten jälkeen matka meni oikein mukavasti ja hauskaa oli :). Kiitos mahtavasta matkaseurasta! Koiratkin keräsivät palkintoja mukaansa, joten matka oli myös tulosten perusteella varsin mukava. Huge ja Nana saivat BaltV-07 tittelit sekä tulivat Latvian ja Baltian muotovalioiksi. Veera lähti hetken päähänpiston seurauksena mukaan ja kantoi kotiin ROP-pokaalin lisäksi ROP-veteraani ja BaltVV-07 palkinnot. Ninan Peppi (Donorei Hrelize) sai hienosti BaltJV-07 tittelin. Onnea Nina ja Marianne! Heppu, Hoppu ja Ninja kehotettiin kotiin kasvamaan ja Hepun ja Ninjan pitää vielä harjoitella kehäkäyttäytymistäkin, jotta malttavat esiintyä. Vilkkaat kaverukset esittelivät turhan paljon sirkustemppuja ;). Onneksi kuitenkin hännät heiluen innokkaina :)

Viime viikonloppuna käväisimme Jyväskylässä. Oli oikein mukavaa nähdä pitkästä aikaa Nemoa (Lumivyöryn Kvick Som Asagi), joka heti ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään voitti junioriluokan ja sai varasertin. Onnea! Muuten koiramme olivat turhan kevyitä ja kehittymättömiä (yllättävää kun mukana on monta alle vuoden vanhaa junioria...). Kaikki tulokset päivitetty tuloksia-sivulle.

16.10.2007
Viimeisimmät viikonloput olemme viettäneet näyttelyissä. Ensin 6.10. matkasimme Mirkan, Carinan ja koiralauman kanssa Ouluun. Tuloksetkin olivat oikein hienoja :). Heppu voitti junioriluokan ainoana ERI:n saaneena ja sijoittui PU-luokassa toiseksi. Hoppu sitten EH:n kera saman luokan neljäs. Hugen etuliikkeet tanssivat etuliikkeet eivät vakuuttaneet tuomaria ja Hugen tulos olikin tällä kertaa EH 4. Nasu ja Ninja narttujen junioriluokan ERI 1 ja ERI 2. Nasu sijoittui vielä narttujen neljänneksi ja sai varasertin. Narttujen valioluokassa Metka sijoittui hienosti toiseksi ja lopulta PN-3 ja serti, joten Metkasta tuli myös Suomen muotovalio :). Nana liikkui kuten veljensäkin, joten myös Nanalle EH 4. Veera-mummeli esiintyi reippaasti tuloksenaan ERI 1, PN-2 ja ROP-veteraani. Lopuksi esitimme junioriluokan koirista koostuneen ROP-kasvattajaluokan.

Viime viikonloppuna olimme jo kauan odotetulla loma/näyttelymatkalla ja mahdutimme samaan viikonloppuun kaksi näyttelyä. Ensin lauantaina Belgiassa Mr Leenen arvosteli japsit ja Heppu valittiin ROP-junioriksi ja lopulta Heppu voitti myös avoimen luokan koirat ja oli ROP. Hoppu ja Ninja saivat tyytyä pelkkiin erinomaisiin laatuarvosanoihin. Hugo ja Arisa puolestaan saivat Belgian sertit ja cacibit. Koiriamme kehuttiin kovasti, mutta tuomari valitteli kuinka urosten koko on kasvanut huolestuttavan paljon. Itse asiassa hän kertoi pitäneensä Hopun tyypistä jopa enemmän kuin Hepun, mutta koska Hoppu on aivan koon ylärajoilla, niin hän sijoitti Hepun edelle.

Sunnuntaina Ranskassa näimme muutamia paikallisia ja yhden saksalaisen japsin. Iloisena yllätyksenä pentuluokassa kilpaili kovin tutun oloinen urospentu, joka paljastui Ginkon pojaksi. Hauskaa oli huomata, että jopa kasvattien jälkeläiset tunnistaa - erityisesti päästä ja ilmeestä. Poika osoittautui myös luonteeltaan aivan mahtavaksi tapaukseksi. Iloinen poika kiipesi heti syliini ja tunki päätään kainaloon aivan samalla tavalla kuin mummollaankin (Veeralla) on tapana.

Kilpailijoista huolimatta tulokset eivät Ranskassakaan olleet sen vaatimattomampia. Heppu jälleen ROP-juniori, Hoppu ERI 2, Ninja ERI 1. Hugo ja Arisa ERI 1, CAC, CACIB ja Hugo ROP.

19.9.2007
Viime viikonloppuna Hoppu ja Ninja päättivät ja Hippi aloitti pentunäyttelynsä hienoin tuloksin. Lauantaina Elina Tan-Hietalahti piti kovasti jokaisesta kolmesta, mutta Hoppua hän epäili turhan isoksi eikä paikalla ollut valitettavasti mittaa, joten Hoppu jäi ilman kunniapalkintoa. Hippi ja Ninja taas lupaavina pentuina saivat kunniapalkinnot Ninjan ollessa ROP-pentu. Sunnuntaina sekä Hoppu että Ninja saivat kunniapalkinnot ja Hoppu ROP-pentu ja Ninja VSP-pentu. Muitakin koiria oli Hyvinkäällä matkassa sunnuntaina mukavin tuloksin.

Lauantaina osallistuimme Veeran kanssa agilitykilpailuihin, joiden yhteydessä kilpailtiin myös rotumestaruudesta. Veera oli ollut edellisen kerran radalla yli puoli vuotta aiemmin, mutta rata sujui yllättävän hyvin silti. Harmillisesti Veeran tarkka nenä huomasi radalla makupalan, jonka luokse tyttö karkasi kahdesti ennen kuin sai poimittua herkun matkaansa. Kun nami oli syöty, alkoi rata sujua paljon paremmin ja lopulta tuloksena 2 virhettä ja 10 sekuntia yliaikaa. Tuloksella Veera pääsi osallistumaan rotumestaruuden finaaliradalle ja tämä jo ylitti tavoitteemme, sillä odotimme hylkyä. Koska Hipin, Hopun ja Ninjan täytyi suunnata kohti pentunäyttelyä, jäi Veera Ninan ohjattavaksi finaaliradalle. Meni kuulemma oikein hienosti ja virheettömästi kunnes kolmanneksi viimeisellä esteellä Veera hyppäsi väärään suuntaan ja siitä syystä hylky. Itse olen onnellinen, että 10-vuotias mummo-koira jaksaa vielä pinkoa radalla vauhdikkaasti :) Kiitos Nina Veeran ohjaamisesta! Veera alkaa nyt täytellä agilityilmoittautumislomakkeita kunhan kyselee Ninalta että mihin seuraavaksi mennään ;)

26.8.2007
Viime viikonloppuna olimme Tallinnassa näyttelyssä. Mukana matkassa olivat Heppu, Supi ja Veera sekä Maarit ja Namu. Heppu sai hienon arvostelun ja oli ROP-pentu. Supi sai tyytyä varacacibiin. Veera reippaana veteraanina pokkasi ROP-veteraani ruusukkeen ja päivän päätteeksi sijoittui BIS-4-veteraaniksi! Namu näytti parhaat puolensa ja oli ROP, onnea!


Veera BIS-4-veteraani Tallinnassa

Sunnuntaina suuntasimme kohti Heinolaa. Heppu oli urospentujen toinen kunniapalkinnon kera. Pyry (Lingote De Ouro) jälleen urospentujen voittaja ja ROP-pentu, onnea! Huge voitti valioluokan ja oli lopulta PU2. Veera veteraaniluokassa EH 1.

Kasperin poika Pretty Touch Excellent on aloitellut näyttelyuraansa junioriluokassa hienoin tuloksin. Kolme näyttelyä on takana ja kahdesti poika on ollut VSP ja saanut sertin ja kolmannessa näyttelyssään hienosti PU4 ja varasert. Onnea! Veljekset (Pretty Touch Excellent ja Extreme) esiintyivät pentuluokissa kevään ja kesän aikana muutaman kerran ja jo silloin varsin mallikkaasti :)

Tämän viikonlopun koirat ovat harjoitelleet uimista ja leikkineet isommalla porukalla. Supi jäi Tallinnan näyttelyn jälkeen meille ja Bianca ja Arisakin olivat viikon kyläilemässä, joten touhua piisasi. Vaikka Supi onkin "sairaslomalla", on poika saanut lähteä mukaan uintireissuille kun siellä on malttanut olla rauhallisesti. Muilla piisasi vauhtia sitten senkin edestä, kuten kuvissa näkyy :). Kuvia täällä.

12.8.2007
Olen muuttanut ja viimein nyt sekä tietokoneeni että nettiyhteys ovat jälleen toiminnassa. Remontti vie vielä aikaa, mutta eiköhän se joskus valmistu :) Kiitos Tonille, Mirkalle, Carinalle, Miskalle ja Casperille avusta! Seuraavan kerran kun tulette käymään, on kaikkialla toivottavasti valmista :)

Jo vanhoja pentu-uutisia: Bella synnytti 10.5. kolme poikaa. Pojat ovat jo lähteneet maailmalle ja kaikille kuuluu oikein hyvää. Pennuista kuvat M-pentueen sivulla. Viivin juoksu alkoi yllättäen etuajassa ja tilanteesta johtuen pentusuunnitelmat siirtyvät ensi talveen ja seuraavaan juoksuun.

Näyttelyitä on kierretty kesän aikana ahkerasti. Heppu, Hoppu, Nasu, Ninja, Pyry (Lumivyöryn Lingote De Ouro), Larizza (Lumivyöryn Leste Brilhante) ja Nemo (Lumivyöryn Kvick Som Asagi) ovat osallistuneet ensimmäisiin pentuluokkiin mukavin tuloksin. Uusia valionarvojakin on tullut useita. Arisasta tuli Hyvinkäällä 22.7. Suomen muotovalio. Huge ja Nana nappasivat Eestin valionarvoon oikeuttavat sertinsä Pärnustä 30.6. Cacibien kera. Eetulle ja Viiville tarttuivat juniorisertit matkaan. Heti seuraavana päivänä Karjaalla Eetu sai ensimmäisen suomalaisen sertinsä. Liettuasta tuli monta uutta muotovaliota kotiin, sillä Eetusta ja Viivistä tuli Liettuan ja Eestin juniorimuotovalioita. Huge ja Arisa voivat lisätä aiempien valionarvojen perään myös Liettuan muotovalion. Metkasta tuli Liettuan ja Eestin muotovalio. Joensuussa Jeppe nappasi neljännen sertinsä ja tuli Suomen muotovalioksi. Kaikenkaikkiaan tulokset ovat olleet mahtavia!

Jeppe, Viivi ja Eetu ovat käyneet terveystarkastuksissa. Kaikilla terveet polvet ja kyynärnivelet. Eetun ja Viivin lonkat A/A ja Jepen B/C.

Joukkoomme on liittynyt pieni Hippi-tyttö Irlannista.

9.5.2007
Viikonloppuna ahkeroitiin näyttelykehissä. Huge ja Nana kävivät lauantaina Somerolla ja sunnuntaina Honkajoella. Jeppe taas Leppävirralla ja Tohmajärvellä. Huge ja Nana nappasivat kolmannet sertinsä ja tulivat Suomen muotovalioiksi lauantaina, tasan kahden vuoden ja yhden kuukauden iässä :) (Nanasta tuli myös Liettuan muotovalio, koska Nana palkittiin jo maaliskuussa Liettuan sertillä.) Leppävirralla Jeppe sai toisen sertinsä ja sunnuntaina nuori poika pokkasi ROP-ruusukkeen ja kolmannen sertinsä. KIITOS jokaisen kolmen kotijoukoille!!


Huge


Nana

Veera juhli 10-vuotissynttäreitään 2.5. Lahjaksi mummelimme sai kasan omia leluja, jotta pikkupoikien ei tarvitse koko ajan lainata omiaan :)

Nasusta uusi kuva.

1.5.2007
Sunnuntaina kävin Lahdessa näyttelyssä Hugen ja Eetun kanssa. Mirka oli lähtenyt myös Metkan kanssa liikkeelle. Näyttelyn jälkeen pääsin näkemään Ninjan ja Pyryn (Lumivyöryn Lingote De Ouro). Aivan ihania jo aika isoja vauvoja :). Hännät viuhuivat kovaa kyytiä ja vauhtia ei puuttunut kummaltakaan. Molemmista otettiin vähän kuvia myös, vaikka vilkas luonne hieman vaikeutti tätä yritystä... Nasukin on tavattu jo pariin kertaan, mutta valitettavasti tytöstä ei ole kuvia. Pikku-neidin tuntevat varmasti käsittävät miksi - hyvä jos kuvaan ehtisi taltioitua edes hännänpää ;)

Pyry

Pyry 29.4.

18.4.2007
Huge ja Nana loistivat sunnuntaina Pihtiputaan näyttelyssä. Huge oli ROP ja Nana VSP. Viivi oli myös mukana ja tulos oli tällä kertaa H. Ennen kehässä esiintymistä Huge ehti suorittaa kaksi agilityrataa Seinäjoella lauantaina. Ensimmäiseltä radalta kaksi kieltoa, joista tuli 10 virhepistettä. Toinen rata meni mahtavasti ja sieltä tuloksena ensimmäinen 0 huiman nopealla ajalla 21 sekuntia alle ihanneajan! Onnea Nina ja Huge!

Myös vähän aiempia tuloksia... Huge ja Sumi (Lumivyöryn Iki-Ihana) kävivät Tampereen näyttelyssä maaliskuun 24. päivä. Huge oli PU-3 ja sai varasertin ja Sumi PN-2 saaden cacibin ja varasertin. Onnea molemmille! Viivi taas esiintyi ensimmäistä kertaa junioriluokassa Korpilahdella 1.4. tuloksenaan EH 1.

Hepusta ja Hopusta uudet kuvat. Kiitos kuvista Kaisalle!

Kävimme ultrassa pentu-uutisten toivossa. Bellalle on tulossa vauvoja, mutta Viivin kanssa yritetään syksyllä uudelleen.

24.3.2007
Aika on mennyt todella nopeasti ja edellisestä päivityksestä kulunut aikaa kovasti... Vauvat ovat lähteneet maailmalle. Onnea Ninja, Nasu, Pyry, Lefty, Larizza ja Nemo tuleviin seikkailuihin! Vilkkaat pojanviikarit Heppu ja Hoppu pitävät minut ja äitini kiireisinä pentumaisilla tempauksillaan :)

11.2. olimme Tallinnassa näyttelyssä Supin ja Viivin kanssa. Tuloksetkin olivat mahtavia: Viivi ROP ja Supi VSP. Supista tuli tällä tuloksella neljän maan muotovalio!

25.2. kävimme Tuusniemen ryhmänäyttelyssä toteamassa, ettei tuomari oikein ihastunut koiriimme. Oli kuitenkin oikein mukavaa nähdä Tellua ja Jeppeä omistajineen pitkästä aikaa.

10.-11.3. olimme Vilnassa, Liettuassa, ja osallistuimme kahteen kansainväliseen näyttelyyn. Viivi ja Eetu täyttivät juuri sopivasti vaadittavat 9 kuukautta ja pääsivät heti ensimmäisenä mahdollisena viikonloppuna junioriluokkaan. Molempien tuloksetkin olivat oikein hienoja: ensimmäisestä näyttelystä molemmille Liettuan Juniori Voittaja 2007 -tittelit. Seuraavana päivänä molemmat saivat juniori-sertit ja Eetu ROP-juniori, kuten edellisenäkin päivänä. Rodun parhaan valinnassa Eetu yllätti oikein kunnolla - tuomari valitsi Eetun voittajaksi! Nana edusti aikuisia ja sai lauantaina vara-cacibin ja sunnuntaina cacibin. Kiitoksia Hennalle ja Roopelle mukavasta matkaseurasta ja onnea Roopen tuloksista!

Huge ja Sumi (Lumivyöryn Iki-Ihana) olivat Tampereella näyttelyssä tänään. Huge PU-3 ja VARA-SERT, Sumi PN-2, CACIB, VARA-SERT. Onnea Nina ja Johanna!

Huge on seikkaillut myös muutamilla agilityradoilla ja kävimme Veerankin kanssa yhdessä kilpailussa. Tuloksia ei ole niinkään tullut, mutta kokemusta jälleen lisää.

Supin lonkat kuvattiin uudelleen, koska alkuperäiset kuvat olivat huonolaatuiset. Uusissa kuvissa lonkat näyttivät paljon paremmilta ja myös Kennelliitossa oltiin samaa mieltä, joten nyt Supin lonkat on virallisesti B/B.

Pentujakin on toiveissa jälleen. Viivi ja Bella on astutettu ja nyt toivomme kevääksi pieniä karvakeriä.

6.2.2007
Olimme sunnuntaina Keuruulla näyttelyssä ja tulokset olivat mahtavia. Varsinaisen jättipotin nappasi Huge, kovasti toivotun sertin lisäksi poika oli ROP ja voitti ryhmän. Lopuksi BIS-2 sijoitus oli upea tulos alle 2-vuotiaalle nuorelle pojalle. Kiitos kaikille onnittelijoille, vieläkin tuntuu uskomattomalta minkä tempun Huge tekikään :)

Viivi jatkoi kuten Kajaanissa ja oli jälleen ROP-pentu saaden hienon arvostelun. Nana ja Vilma olivat riisuneet talviturkkinsa juuri ennen näyttelyä, joten molemmille EH. Vilma-mummolle näyttelyt ovatkin lähinnä mielenvirkistystä, mummeli kun tahtoo edelleen 11-vuotiaana mielellään lähteä mukaan esiintymään ainakin silloin tällöin.

Huge BIS-2 (c) Jari Nurmenrinta

30.1.2007
K-pennut ovat jo 7 viikkoa ja L-pennut 6 viikkoa. Nämä viikot ovat kuluneet todella nopeasti. Pikkuiset ovat jo reippaita ja tomeria pentuja :)

22.1.2007
Uusia kuvia sekä K-pennuista että L-pennuista.

Edellisistä uutisista oli jäänyt pois agilityuutinen. Huge aloitti kilpailu-uransa agilityssä kahdella kisalla loppiaisena. Ensimmäisestä tuli hylky, mutta toiselta radalta tulos 5. Hieno aloitus Huge ja Nina, onnea tuleviin kisoihin!

15.1.2007
Vauvat kasvavat ja kehittyvät nopeasti. Pikkuiset leikkivät jo varovaisesti yhdessäkin kokoerosta huolimatta. Molemmat pentueet ovat saaneet omat sivut ja pennuista on nyt kaikista kuvat erikseen. K-pennut ovat kuvissa 5 viikkoa ja L-pennut 4 viikkoa.

Kävimme vuoden ensimmäisessä näyttelyssä Kajaanissa loppiaisena. Viivi aloitti näyttelyuransa oikein hienosti ja oli ROP-pentu. Nanan tulos oli EH 2. Veera sitten yllätti oikein kunnolla eikä tyytynyt vain pärjäämään "mummojen luokassa" ROP-veteraanin verran vaan oli myös VSP.


© Lumivyöryn Japaninpystykorvat | reetta.minkkinen@gmail.com